Aulangon puistometsässä Hämeenlinnassa

Viikonloppu vapaata ja sunnuntaina aamu näyttäytyi mitä upeinpana, kun sain silmäni auki. Vähän aikaa mietin, mitä haluaisin päivän mittaan tehdä. Sitten se ajatus syntyi kuin salama kirkkaalta taivaalta. Onneksi ei kuitenkaan tullut ihan kirjaimellisesti... 

Ensimmäistä kertaa koko kesänä otimme suunaksi Hämeenlinnan ja sieltä Aulangon upean alueen. Varasin mukaan evästä sekä itselle että koiralle, mutta myös joutsenille. Koiran takia väliin jäi kylpylän iloittelut, golf sekä muut monipuoliset aktiviteetit. Alueella on tarjolla monipuolisia lenkkireittejä sopivasti jokaisen kunnolle ja aivan mahtavia maisemia.  

Lennart Segerstrålen suunnittelemalta näköalatasanteelta avautuva näkymä. 

Ensimmäisenä "kiertoajalulla"  Hugo Standenskjöldin perustamassa puistometsässä kävimme ihailemassa maisemia näköalatasanteelta ja täytyy sanoa, että komialta näytti. Kävimme katsomassa myös tasanteen alapuolella olevaa taitelija Lennart Segerstrålen vuonna 1934 maalaamaa metsästysaiheista freskoa. 

Aivan tasanteen vierestä lähdimme kävelemään alas piiitttkkiiiää portaita, jotka luikertelevat alaspäin kallion viertä. Olen joskus laskenut portaat, mutta enhän minä enää muista kuinka monta niitä on. Jokainen voi tietysti käydä itse ne laskemassa. :) Tämä on minulle sellainen itsensä voittamisen paikka, koska pelkään hataria korkeita paikkoja. Kaiteena on vain rautaputkea, joka tuntuu todella huteralta turvalta. Portaat päättyvät tasanteelle, jossa on kuvanveistäjä Robert Stigellin vuonna 1905 valmistunut karhuperheveistos. Siellä ne karhut olivat vielä luolassaan niin kuin aina ennenkin. Tämän jälkeen alkoikin se lenkin raskain osuus... Pienen mietinnän jälkeen päätin kävellä rappuset takaisin ylös enkä kiertää tasaisempaa maastolenkkiä pitkin. Rappuja kiivetessä tuli kyllä mieleen kerran jos toisenkin, että se metsäinen kiertoreitti olisi voinut olla järkevämpi ratkaisu. 

Ylös päästiin ja tämän jälkeen oli oiva tilaisuus antaa itselleen lupa pienelle hemmottelulle näköalatasanteen kanssa samassa tasossa olevella kahvilalla. Kesän ensimmäinen jäätelö. Ei olisi voinut paremmalta maistua! 

En kiivennyt Aulangonvuorta hallitsevalle näköalatornille, koska tiesin sen olevan omalle päälleni liikaa vaan ihastelin sitä jäätelönsyönnin lomassa. Näköalatasanteelta viellä yli 33 metriä ylöspäin... Ei, ei tosiaankaan!

Arkkitehti Waldemar Aspelin suunnittelema ja vuosina 1906 - 1907 rakennettu näköalatorni.

Kiersimme Metsälammen ympäri käyden ihastelemassa puista uusigoottilaistyylistä Ruusulaakson paviljonkia. 

Olihan siellä muutama sorsakin liikkeellä.

Joutsenlammelle saavuttua huomasin suureksi ilokseni, että sinne oli saatu joutsenia muutaman vuoden tauon jälkeen. Poikasiakin oli uiskentelemassa vanhempiensa kanssa. Tarkoituksena oli heitellä leipää linnuille, mutta joutsenet pysyttelivät koko ajan lammen keskellä olevan saaren tuntumassa ja rohkeille sorsille heittäessä tuli heti kirkuva lokkilauma osingolle ajaen sorsat pois. Laitoin sitten loppuleivät pussiin ja jäimme ihastelemaan taukopaikalle maisemaa.

Kaikessa rauhassa istuskellessa alkoi ihan läheltä kuulua kraakkunaa. Vähän aikaa kesti paikallistaa se alas maahan ja lammen rantaa. Siellä oli herra/rouva Varis joka kraakkui ja hyppi pieniä matkoja kerrallaan kohti puuta. Aluksi luulin sitä sairaaksi ja aloin jo etsiä tietoa siitä mihin pitää ilmoittaa sairaasta linnusta. Jos sillä on vaikka joku pöpö ja se tartuttaa nyt kaikki muut linnut... Katselin linnun touhuja vartin verran ja sitten se jo vähän ilmaa siipiensä alle ja pääsi lentämään lähimpään matalaan puuhun. Siellä se kraakkui ihan tyytyväisen oloisena. Taisi olla varis vain syönnyt itsensä niin täysi ettei siivet jaksaneet enää kantaa.

Pahalla äänellä kraakkuva lintu. Pahanilman lintu? 

Kävelimme vielä erilaisia metsäpolkkuja pitkin ja yritimme tunnistaa alueelle istutettuja useita erilaisia puita, joita ei välttämättä ihan joka paikassa näe. Näiden bongailu ja arvailu mikä puu voisi olla kyseessä on myös hauskaa. Onneksi puun vieressä on nimitaulu ja kerrotaan vähän sen viihtyvyysalueesta. Poikkesimme kivikasalle rakennettuun Onnentemppeliin. Sinne oli rakennettu rappuset, joten ensimmäistä kertaa uskaltauduin sinne kiipeämään. Monta vuotta sitä onkin tullut katseltua vain kaukaa.

Eväät kävimme syömässä Standertskjöldin rakennuttaman graniittilinnakkeen oheen tehdyssä katsomossa. Linnakkeeseen mentäessä Aulangontieltä paksun muurin läpi ja sieltä tullessa tunnelma on kuin keskiajalle siirryttäessä. Muhkeat muurit ja pari ritarileikin mieleen tuovaa tornia. Muistan kuinka itse olin siellä isovanhempien kanssa katsomassa teatteria ja lavastuksesta päätellen siellä toimii vieläkin kesäteatteri.

Jos liikutte Hämeenlinnassa ja etsitte mukavaa luonnonläheistä paikkaa niin suosittelen. Alueelta löytyy vaikka mitä aktiviteettejä tai siellä voi vain nauttia luonnon rauhasta. Itse nautin luonnosta ja kiireettömästä tunnelmasta. Tuntuu, että jaksaa taas seuraavan viikon kiireet ilman stressiä. :)